Hostellit – edullinen yöpymisvaihtoehto Suomen matkailussa

Hostellimajoitus on vielä monelle suomalaiselle tuntematonta. Hostelleja pidetään hieman epämääräisinä reppureissaajien yösijoina ja ajatellaan, että ne eivät tarjoa tarvittavaa turvallisuutta ja mukavuutta matkalla.

Mikä on hostelli?

Hostelli voi olla sekä retkeilymaja että kesähotelli. Hostelleita ylläpitävät yleensä yritykset tai yhteisöt. Hostellin yöpymishinta sisältää pelkästään vuodepaikan, mutta ei omaa huonetta tai muita lisäpalveluja. Hostellista riippuen lisäpalveluita on mahdollista ostaa erikseen. Joissakin hosteilleissa on liinavaatteet valmiina, mutta joihinkin hostelleihin liinavaatteet on tuotava itse mukana. Peitot ja tyynyt sisältyvät aina hintaan ja joskus makuupussin käyttö saattaa olla kiellettyä.

Suomen hostellit

Suomessakin toimii nykyään viitisenkymmentä hostellia, jotka tarjoavaan hyvää perusmajoitusta useimmiten kaupunkien keskustoissa. Yöpymishinnat ovat edullisempia kuin hotelleissa ja palvelu saattaa olla jopa parempaa kuin hotelleissa.

Jokainen hostelli on persoonallinen ja erilainen. Suosituissa kesäkaupungeissa Suomessa toimii useita kesähostelleja, jotka sulkevat ovensa talvikaudeksi. Retkeilyhotellit luontokohteiden lähellä ovat suosittuja ja aittamajoitus on yleistynyt maatilojen yhteydessä.

Urheiluporukoille, sukulaisporukoille tai muille tutuille ryhmille hostellit tarjoavat mukavan tavan viettää aikaa yhdessä. Hostellissa voi kokata yhdessä ja istua iltaa olohuoneessa; vaikka suihkutilat ovat yhteiset, niin jokaiselle löytyy kuitenkin oma makuupaikka.

Hostellissa on yleensä miellyttävät yhteistilat, kuten esimerkiksi suuri olohuone tai kerhohuone, jossa voi katsella televisiota tai harrastaa jotain. Kerhotilassa saattaa olla biljardi, pingispöytä tai lukemista ja musiikkia. Pyykinpesu onnistuu omatoimisesti hostellin pyykkitiloissa. On mukavaa, kun ruokaa saa tehdä hostellin yhteiskeittiössä. Jääkaappi on varsinkin kesäaikaan tarpeellinen.

Nukkumista varten sängyt ovat joko suuressa makuusalissa eli dormitoriossa tai sitten tarjolla on kaikenlaisia vaihtoehtoja aina yhden hengen huoneesta suurempaan. Hostellien tasot vaihtelevat suuresti. Jos hostelli tarjoaa lähes hotellin veroista palvelua, niin yleensä hinta on sama kun edullisemmissa hotelleissa.

Hostelleissa asumiseen kannattaa suhtautua samalla tavalla kun siihen, että lomailisi ystävien tai sukulaisten kotona. Hyvät käytöstavat sekä muiden kunnioittaminen ovat tärkeitä ja omat jäljet täytyy aina siivota.

Yksinäiselle matkailijalle yöpyminen hostellissa tarjoaa hyvän mahdollisuuden tutustua muihin matkailijoihin. Tämän takia yöpyminen hostelleissa on sinkkumatkailijoiden keskuudessa suosittua.

Vuoden hostelli vuonna 2017

Suomen hostelleilla on pitkät perinteet ja Suomen Hostellijärjestö on toiminut jo 80 vuotta.

Joka vuosi Suomen Hostellijärjestö palkitsee jonkun hyvin menestyneen hotellin Vuoden Hostelli -nimellä. Nyt järjestö on julkistanut voittajansa Vuoden hostelliksi 2017. Voiton vei tamperelainen Dream Hostel & Hotel, joka sijaitsee Tampereen keskustassa. Hostellissa on 130 paikkaa ja asiakaskunta muodostuu matkailijoista, jotka ovat kotoisin ympäri maailmaa. Perusteina voitolle tänä vuonna olivat hyvä asiakaspalvelu sekä fiilis ja aktiivinen toiminnan kehittäminen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *